Kouluarjen paluu

Taas on se aika vuodesta kun kaikki ykkösluokkalaisista lukiolaisiin ja ammattikoululaisiin marssii aina yhtä rakastettuun kouluun! Jotkut odottaen silmät kiiluen kyseistä tapahtumaa ja toiset taas lukittautuen vaatekaappiin itkemään "mä en haaluu"ta. Itse odotan kauhulla alkavaa abivuotta ja kirjoituksia, huutaen juurikin edellä mainittua lausahdusta.
Voi kun olisi vielä ykkösluokalla. Koulua ja läksyjä oikein odottaisi ja loppumatonta tiedonjanoa olisi mahdoton sammuttaa. Oikeastaan mikä tahansa luokka ala-asteelta kelpaisi, sitä vasta opeteltaisiin allekkainlaskua (jota en muuten enään osaa koska niitä ei käytetä enään missään......) ja mietittäisiin onko silmälasit yhdyssana vai ei.
Yläasteelle en palaisi vaikka maksettaisi. Sitä teinihelvettiä en tosiaankaan haluaisi käydä uudestaan läpi. Kiinnostus opiskeluun oli tasolla nolla ja aika kului hulluja muotisuuntauksia seuratessa ja hihitellen kun ihastus "iiksseniinkattomua!", opetellessa vasta mikä on ihastumista ja mikä ei. Oltiiin olevinaan niin vanhoja ja ei ite vasta kuin muutamaa vuotta myöhemmin tajuttu kuin typerästi tuli käyttäydyttyä.
Kaikissa kouluissa on kuitenkin samat ilmiöt kesäloman jälkeen. Aina joku on masentunut kesäloman loppumisesta ja aina joku kiljuu riemusta päästessään takaisin kouluun. Vanhemmiten sitä kuitenkin on oppinut arvostamaan lomaa, mutta opiskelun tärkeys ymmärretään. Sitä tulee saavuttua takaisin kouluun neutraalina. Myös kaikkien kesien aikana ihmiset kokevat pakolliseksi muuttua jotenkin radikaalisti. "Herran jesta Liisu ku sä oot muuttunu!" on usein kuultu kiljahdus koulun pihalla.
Itselläni alkoi kesälukio viimeviikolla ja varsinainen koulu alkaa ensi viikolla. Tässä koulunalussa erilaista on se, että pääsen näkemään ihmisten ilmeet kun kerron suorittaneeni jo kaksi kertauskurssia ja näin lukeneeni jo jonkin verran ylppäreihin, muiden maatessa rannalla tai sadepäivinä kotona lukematta yhtään tai enintään muutaman kappaleen. Ne ilmeet voivat olla melkoisen ikimuistoisia ja tekevät kesälukion käymisestä vaivan arvoista! Mutta nyt odottamaan matikantunnin alkua!

Seurustelun uusi näkökulma

En tiiä, jostain syystä seurustelu on ketuttanut vähän aikaa ja haluankin esitellä sen negatiivisen puolen, joka kenties antaa sinkuille aihetta iloita että ovat sinkkuja.

Mikä seurustelussa sitten on niin yksinkertaisen syvältä? Keksin monta hyvää klassikko esimerkkiä, kuten riidat johtuen mm. mustasukkaisuudesta ja toisen ailahtelevaisesta käytöksestä. Kuinka onkaan ihana kuulla joka kerta kavereiden kanssa ulos lähtiessä se sama valitus siitä kuinka pitää ottaa ''iisisti'' ja tulla kotiin viimeistään kello yksi yölllä! Eipä siinä mitään jos sen kuulisi omien vanhempien suusta mutta ehei, se tulee oman rakkaan hanipöön suusta! Kuinka monta kertaa sekin on päättynyt itkupotkuraivareiden ja ovien paiskomisen kautta mykkäkouluun? Onhan se hianoa että toinen välittää ja on vähän mustis, mutta kaikella rajansa. Myös arkisista asioista, nuoremmilla pareilla kumman luo mennään yöksi ja vanhemmilla tiskausvuoroista, saadaan jäätävät riidat aikaiseksi kun kummallekkaan ei sovi mikään kompromissi. Sitä tekisi välillä mieli hypätä ikkunasta ulos tai lyödä pää seinästä läpi kun toinen ei ymmärrä sanan kompromissi merkitystä.

Toinen hyvä klassikko on joillekkin ihmisille tuleva vapaudenkaipuu. Toinen tuntuu tukahduttavan omat haaveet ja haluavan yhteiset päämäärät, pitäähän sitä nyt parisuhteessa olla yhteiset haaveet etusijalla! Kuinka sitä ostetaan joskus se kiva pikku musti ja hommataan kaksi lasta ja farmariauto omakotitalon pihaan! Ehei toivoakaan boheemista keskusta-asunnosta kissanaisena eläen. Ei toivoakaan itsenäisitä päätöksistä tärkeissä asioissa, taikka jokapäiväisistä omista herkutteluhetkistä!

Myös ei niin hermojaraastavaan kastiin kuuluvaa ikävää voi katsoa tästä uudesta näkökulmasta. Se tunne, kun oma rakas lähtee viikoksi vaikkapa ulkomaille ja itse jää tavalliseen tylsään kotimaahan ilman minkäänlaista tekemistä ja vain toivoen oman kumppanin kotiinpaluuta, laskien päiviä, tunteja, minuutteja ja sekunteja. Sitä yrittää vakuuttaa itselleen ettei se viikko nyt maailmanloppu ole, sitä selviää viikon yksinkin koleassa ja synkässä Suomessa. Joka päivä sitä kuitenkin alkaa kaipaamaan omaa kultaansa yhä enemmän ja enemmän kunnes lopulta tuo tunne on pakahduttava ja istut nurkassa haistellen kullannuppusi t-paitaa samalla itkien ja edelleen laskien aikaa kultasi paluuseen. Se on aika voimaton olo, kuinka riippuvainen sitä onkaan toisen läsnäolosta. Tähän samaan olotilaan voi liittyä myös turhautuminen siihen kun itse on aina vaan kotona ja toinen viilettää ties missä päin maailmaa, sepä se vasta raivostuttava tunne onkin!

Tässäpä pari hyvää esimerkkiä miksi kannattaisi pysyä sinkkuna! Itsehän tein taas sen virheen että päädyin seurustelemaan ja täälläpä sitä podetaan tuota ikävää ja turhautumista kääriytyneenä nenäliinoihin ja siihen surullisen kuuluisaan t-paitaan.

Niuhonaapurit

Varmasti aika monet jotka ovat kerrostalossa asuneet tietävät käsitteen niuhonaapurit ja ovat kenties myös kokeneet sen. Aluksi naapuri saattaa vaikuttaa harmittomalta, mutta loppujenlopuksi osoittautuu hermoja raastavaa paperisotaa aseenaan käyttäväksi sitruunasuuksi. Mikä siinä on että ei voi sallia toisen käyvän vessassa yöllä jos sitä tarve vaatii ilman jumalatonta valitusta ja vikinää yörauhan häiritsemisestä? Miksi valittajat asuvat kerrostalossa jos hattu alkaa kiristämään yläkerran naapurin kävellessä asunnossaan? Itselläni tälläisiä naapureita on siunaantunut samaan taloon yksi kappale. Ja voi sitä valituksen määrää kun perheemme tähän kämppään muutti ja elämisen äänet alkoivat varmaan 50 vuoden hiljaisuuden jälkeen kantautua alakertaan. Juu kyllä, edellinen asukas oli ollut 90-vuotias mummo josta ei lähtenyt varmaan pihaustakaan. 
Nämä naapurit huomauttivat ensimmäisen kerran elämiseen kuuluvista äänistämme seuraavana päivänä kun olimme taloon muuttaneet. Ensimmäinen kommentti naapurilta oli: ''Mitä vitun laminaattia te olette laittaneet lattiallenne kun niin jumalatonta kopinaa sieltä kuuluu?!''. Tyydyimme sanomaan että opettelemme kävelemään hiljaisemmin. Ja tosiaan, lattiaanhan oli laitettu parhaat äänieristeet mitä markkinoilta saa. Seuraava huomautus tuli kirjallisena taloyhtiön kautta (kyllä vain, naapurimme istuu taloyhtiön hallituksessa). Siihen oli minuutin tarkkuudella kirjattu ylös mihin aikaan ja mitä häiritsevää ääntä asunnostamme kuului. Huvittavinta kuitenkin oli, että kaikki ajat olivat yöaikaan (noin klo 2-4 yöllä) ja olimme kuulemma paiskoneet ovia, kolistelleet ja kuunnelleet musiikkia kovalla. Ainut ongelma on että olimme nukkumassa tuohon aikaan.. Yhtenä yönä emme edes olleet kotona, koirako meillä oli bileet pitänyt? Tuskin. Kysyimme lakimieheltä mitä ääniä asunnostamme saa kuulua lain mukaan ja vastaus oli: elämiseen liittyvät äänet (vessassa käynti, suihkussa käynti, kävely, ovien avaaminen ja sulkeminen tms). Tämän välitimme hallitukselle ja sen jälkeen naapureista ei ole kuulunut mitään. Nyrpeästi nuo kyllä katsovat kun kävelevät vastaan käytävällä.
Olen myös kuullut ihan käsittämättömiä tapauksia joissa jotain naapuria häiritsi lattialla joka arkiaamu viideltä tärissyt puhelin joka toimi herätyskellona. Pitääkö se nyt oikeasti niin paljon ääntä? Pitäisikö sitä sipsuttaa huopatossut jalassa patjoilla vuoratussa kämpässä ja kuiskia puhuessa ettei naapureita häiritsisi? Ei, te niuhot olette muuttaneet ihan itse kerrostaloon missä pakostikkin kuuluu muiden ihmisten ääniä. Sopeutukaa nyt hyvät ihmiset ja lopettakaa sen hiekan lappaminen sinne haaroväliin. Tai jos ette muita ihmisiä jaksa kuunnella niin muuttakaa erämaahan, siellä teitä ei kukaan muu häiritse, paitsi ehkä eläimet joille varmaankin alkaisitte myöskin rustaamaan valituksia. 

Juhannusvaihtoehdot

Nyt on sitten se iki-ihana keskikesän juhla juhlittu ja puoli Suomea potee darraa! Ajattelin koota muutaman yleisen vaihtoehdon mitä jussina voikaan tehdä ja jotka kaikki kerkesin itseasiassa tänä juhannuksena kokea! Ehdottomasti elämäni paras jussi tähän mennessä.
Kun kuulee sanan juhannus, sen yhditää lähes heti mökkeilyyn. Vaihtoehto numero yksi on siis vanha kunnon mökkeily joka ei tosiaankaan suosikkeihini kuulu! Käväisin kuitenkin mökillä perjantaina ja sunnuntaina kun vein vanhempani sinne ja hain heidät pois. Ah sitä hyttysten ja paarmojen määrää! Tämä vaihtoehto on niille jotka vain yksinkertasesti pitää mökkeilystä. Hyttyset, metsä, luonnonläheisyys, järvi, sauna, vihdat, nuotio (savu) jne. kuuluvat tähän luokkaan. Läheiset ihmiset myöskin, joillakin he lukeutuvat perheenjäseniksi, joillakin kavereiksi. Vaihtoehtoon voi yhdistää alkoholilla läträämisen tai jättää sen kokonaan pois, yleisesti kuitenkin koko Suomi läträä alkoholilla noina parina päivänä.
Toinen vaihtoehto on ehkäpä modernimpi ja ei niinkään suosittu kuin edellinen vaihtoehto, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen! Tarkoitan kaupunkijuhannusta, cityjuhannusta, erakoitumista tai miksi sitä haluaakaan kutsua. Vietin perjantain kotikaupunkini keskustassa suurimmilta osin yksin, vasta illalla sain seuraa. Kokkasin kotonani yksin kunnon juhannusruuat ja nautin auringonpaisteesta parvekkeelta käsin! Illemmalla päädyin täpötäyteen satamaan katsomaan kunnon kokkoa ja juomaan muutaman huurteisen kaverini kanssa. Loppuilta ja yö meni sekoillessa satamassa ja baarissa (joka muuten oli täynnä!) kavereiden kanssa. Paskapuhetta sanon minä jos joku uskottelee että kaupungit ovat tyhjiä juhannuksena! Oma kotikaupunkini oli ainakin täynnä elämää ja meno oli parhaimmistoa! Tähän vaihtoehtoon tosiaan kuuluu siistit asunnot, ötökätön elämä, kaupungin järjestämä kokko (kenties), ihmisten läheisyys, perinteikäs tunnelma, yöelämä ja bilettäminen. Juominen myöskin vapaaehtoista, useimmat nuoret juovat kylläkin.
Kolmas ja viimeinen vaihtoehto on mikäpä muukaan kuin juhannusfestarit! Saimme kaverini kanssa päähän lähteä Himoksen the voice juhannusfestareille lauantaina. Liput hankimme perjantaina ja auto hurahti käyntiin klo 11 lauantaiaamuna, kun pienehkö darra oli kerennyt hieman tasaantua ja autoon päästiin oksentelematta. Paikan päälle saavuttiin ongelmitta ja pienten parkkeerausongelmien jälkeen liikkuva telttamme jätettiin tienvarteen ja festarit kutsuivat! Biletettyä tuli aina aamukolmeen asti, niin festarialueella kuin sen ulkopuolellakin. Tunnelma oli omalaatuinen ja mahtava! Vaikka koko paikka olisi kaivannut jo parin festaripäivän jälkeen suursiivousta silti siellä viihtyi ja kännissä törttöileviä ihmisiä jaksoi katsella selvinkin päin. Kyllä kuppia tuli kuitenkin kumottua ja yö meni jahdatessa kaveria joka juoksi miesten perässä milloin teltta-alueella, milloin festarialueella. Tämä vaihtoehto sisältää paljon (siis todella paljon) ihmisiä (kännisiä erityisesti), iskuyrityksiä, slummilta näyttävän teltta-auleen, mahtavia keikkoja, huipputunnelman, tanssia, hyppimistä, huutamista, makkaraperunoita, yksinkertaista telttaelämää, myyntikojuja, kipeät jalat, epämukavan nukkumisvaihtoehdon (kuka siellä edes nukkuu?), jatkoja jatkojen perään ja muistinmenetyksen liiasta juonnista. Juominen on suositeltavaa, selvinpäin ei kauaa jaksa kännisten iskuyrityksiä ja örveltämistä katsella. 
Matka jatkui tosiaan sitten aamuyhdeksältä kohti kotia, ei tietoakaan ruuhkista tai poliisiratsioista (kuski kenties ottanut kuppia?) kun aikaisin lähti! Sääliksi käy niitä jotka silloin 12 maissa vasta pääsivät liikkeelle. Tämä juhannus oli ehdottomasti elämäni paras!

Erojen komiikka

Päädyin kyseiseen aiheeseen oman eroni ansiosta ja haluan ottaa erityisesti erojen positiiviset puolet esiin. Miksi jäädä rypemään itsesääliin kun voi näyttää toiselle osapuolelle pärjäävänsä vallan mainiosti yksinkin? Toki erot ovat aina vaikeita ja itsekin vollotan kuin vesiputous pari päivää, kunnes tajuan kuinka sama olotila ei voi jatkua ja nousen jaloilleni. Jätettynä osapuolena tämä ärsyttää suunnattomasti jättänyttä osapuolta. Mikäs sen parempaa kuin nähdä jättäneen osapuolen naama punaisena piilotellusta vitutuksesta savun noustessa tämän korvista!
Oma exäni on antanut minulle vallan koomisen esityksen lapsellisuudellaan. Kun tämä tajusi minun nousseen jaloilleni, esitys alkoi:
1. näytös: Mies tulee puhumaan minulle facebookissa, sanon nauttivani vapaudestani ja hän toteaa menevänsä seuraavana viikonloppuna yöksi erään tytön luokse. Kertoo myös kuinka monet naiset ovat yrittäneet iskeä häntä eromme jälkeen. Ehdottaa myös vitsillä kilpailua ''kumpi saa ekana''! Totean että siinäpä ei kauaa mennyt ja naurahdan, toivotan myös onnea, ystävällinen kun olen!
2. näytös: Kysyn noin viikkoa myöhemmin miten tuo yövierailu sujui, mies toteaa etteivät he muuta kuin nukkuneet yhdessä, mutta kuitenkin ''suuremmat tunteet'' ovat jo pelissä! Naurahdan ja toivotan onnea suhteelle, silkkaa ystävällisyyttäni! Kun mies tajuaa että en välitä, hänen asenteensa muuttuu ''en halua seurustella'' -asenteeksi. 
3. näytös: KAKSI päivää myöhemmin mies tulee kertomaan minulle facebookissa seurustelevansa. Repeän hervottomaan nauruun, onnittelen ja vinkkaan parisuhdetilanteen vaihtamisen sinkusta parisuhteessa olevaksi, mies ei kuitenkaan tee näin.
Kaikki tämä tapahtui 2 viikon sisällä erosta! En ihan käsitä onko tässä ideana ollut että tulisin mustasukkaiseksi vai mikä? Logiikka ainakin on kaukana, koska minähän tässä se jätetty osapuoli olen. Eikös se ole jätetyn osapuolen homma olla katkera?

Mitä haluan tekstilläni sanoa, älkää jääkö itsesääliin vellomaan, saatatte ohittaa loistavan tilaisuuden saada vuoden huvit kun toinen osapuoli yrittää saada teistä muutakin reaktiota irti kuin vain naurua! Tekee erosta huomattavasti mukavamman. Mutta huomiokaa ettette alennu yhtä lapselliselle tasolle ja ala tekemään samanlaisia vastaiskuja, silloin toinen osapuoli on voittanut. Kyllä, erot on ihan luvallista vetää lapsellisuuden puolelle jos ketuttaa!

Turistirysähelvetit

Näin kesällä aika monet ihmiset ympäri maailmaa saavat päähänsä matkustella kotimaansa ulkopuolelle ja usein nuo ihmisvirrat kohdistuvat tiettyihin pisteisiin, hyvinä esimerkkeinä Pariisi, Rooma ja vaikkapa Egypti. Itse olen käynyt Pariisissa ja Roomassa, Roomassa pahimpaan matkailuaikaan. Sanonpahan vain: Ei enää ikinä uudestaan.

Mitä sana Rooma tuo mieleen? Pizzaa, jäätelöä, Kolosseumin, Vatikaanin, rauniot, lomaromanssit ja Italialaisen miljoonakaupungin paahtavan auringon alla? Kyllä, siitä kaupungista kyllä löytyy kaikkia näitä, ja pari miljoonaa muutakin ihmistä haaveilemassa samoista asioista. Ihmiset ympäri maailmaa kokoontuvat kokemaan ''aidon italialisen tunnelman''! 

Se ihmisten määrä. Se on ihan käsittämätön. Rauniot ovat kohta entistä rauniompia kun turistit niitä käyvät töllistelemässä ja lääppimässä. Joka paikassa on matkamuistokojuja, turistioppaita, turistiryhmiä, elektronisten oppaiden myyjiä, infopisteitä, infolappusia, turistibusseja, kiertoajeluja ja kaikista eniten, turisteja. Siinähän on vallan italialainen tunnelma katossa kun yrität luovia tiesi Kolosseumille taikka Fontana Di Treville turistimassan läpi joka ei lopu ennen kuin saavutat Rooman rajan! Kirjaimellisesti siinä ihmisten määrässä voisi uida, ihan oikeasti. Rooman kauneus on kaukana kuvailuista, niissähän ei oteta niitä paria miljoonaa turistia huomioon, lupaillaan vain kaunista italialaista kaupunkia huumaavana romantiikan keskittymänä! 

Matkailusta on sen verran tullut opittua, että ihan oikeasti kannattaa heittää pakettimatkavaihtoehdot roskakoriin ja suunnata ulkomaiden pikkukyliin, jos siis haluaa viettää lomansa paikallista kieltä puhuvan väestön kanssa eikä suinkaan pääkielenään kiinaa puhuvan ihmisryhmittymän kanssa. On huvittavaa, kuinka moni vieläkin saadaan huijattua niihin turistirysiin, tai voihan olla että jotkut pitävät ihmisissä uimisesta meren sijaan! Itse valitsen mieluummin meren. Pidän suurista ihmisjoukoista mutta rajansa kaikella. Katselen mieluummin sivukylien pikkuisia amfiteattereita kuin Kolosseumia, jota ei meinaa ihmismassan takaa edes erottaa vaikka se valtava onkin.

Jos joku kuitenkin haluaa turistirysiin, vinkkinä: Lähde liikkeelle joka päivä kukonlaulun aikaan. Helpottaa nähtävyyksiin pääsemistä huomattavasti.

Minä sanon turistirysille: Ei enää ikinä!

Kesätöiden odotukset ja todellisuus

Kun kerta nyt itsekkin huimassa 18 vuoden iässä sain ensimmäiset kesätyöni vihdoin ja viimein hankittua, niin ajattelin kirjoittaa kuinka jumalattoman vaikeaa työt sitten elämästä tekevätkään.

Oletettu työnhaku:
Tajuat alkaa hakemaan haluamiisi kesätöihin jo syksyllä ja saat tietää jo talvella päässeesi kaikkiin hakemiisi paikkoihin, silloin onkin valinnan varaa! Jos unohdat hakeutua kesätyöhakuihin syksyllä, onnistuu se myös vaivattomasti keväällä, kun mm. kuntien kesätyöhaut aukeavat, niihinhän pääsee joka vuosi, varsinkin kaikki alaikäiset ja alaa opiskelemattomat ihmiset! Palkkaakin luvataan varsin mukavasti ja sillä elelee hyvin koko seuraavan vuoden! 

Todellinen työnhaku:
Haet kenties jo alkutalvesta joihinkin vanhempiesi mielestä hyviin kesätöihin, joihin et valitettavasti pääse. Mutta ei huolta, keväällä on vielä aikaa hakea kuntien kesätöihin! Kun sitten keväällä tajuat että haut ovat sulkeutumassa, käyt paniikissa netissä läpi avoimia kesätyöpaikkoja ja täytät kaikki hakemukset jotka vain kykenet. Saat ne jopa kenties kaikki ajoissa lähetettyä! Ainut vain, kuntien kesätöihin on lähes mahdoton päästä alaikäisenä, lukiolaisena tai jos ei opiskele kyseistä alaa tai ei ole aikaisempaa työkokemusta alasta. Useimmiten kesätöihin pääsee suhteilla ja olet onnekas jos onnistut saamaan kesätyön sen isäpuolen kaiman koiran kummin kautta! Ja duunihan ei ole mikään unelma, mutta ainakin siitä rahaa saa. Sietäisit olla onnellinen, olethan sentään jonkun työn saanut, toisinkuin monet muut nuoret!

Oletettu työskentely:
Siistiä sisätyötä muutama hassu viikko tai leppoisaa oleilua ulkona unelmiesi työssä, josta tienaa sen tonnin muutamalta viikolta. Mukavat ja samanhenkiset työkaverit jotka kannustavat ja auttavat töissäsi, ei pomoa lähimaillakaan tai sitten hänkin on kannustamassa! Tuliais- ja läksiäislahjat hyvän työympäristön ylläpitämisestä kiitoksena! Työaikakin on mukavan lyhyt.

Todellinen työskentely:
Painat jotain paskaduunia ja hanttihommia joko koko kesän tai vain pari viikkoa ja saat naurettavan vähän palkkaa. Heräät aamuviideltä keretäksesi töihin ja sitten niillä muutaman tunnin unilla teet sen 8 tunnin työpaivän jotenkin pulkkaan ja rojahdat kotona sänkyyn töiden puuduttavuuden tai fyysisyyden vuoksi. Työkaverit ovat muutaman vuoden nuorempia nyhveröitä jotka pelaavat työajan kännyköillä, jotenkin onnistuen olematta jäämättä kiinni. Pomo hengittää niskaasi ja tulee valittamaan laiskuudesta jos istahdat hetkeksikään lepäämään taukojen ulkopuolella.

Oletettu vapaa-aika:
Kun pääset töistä, sinulla on runsaasti aikaa nähdä myös töissä olleita kavereitasi ja jaksat hyvin juhlia heidän kanssaan yötä myöten ja lähteä vaikka kiertämään ympäri Suomea, eihän pomo välitä vaikka muutaman sairaslomapäivän pitäisit! Kerkeät jopa ottamaan aurinkoa, koska työsi loppuvat niin aikaisin! 

Todellinen vapaa-aika:
Kotiin päästyäsi rojahdat sänkyyn ja nukuttuasi pari tuntia heräät siihen että joku lomalla koko päivän ollut kaverisi soittaa ja pyytää sinua lähtemään jonnekkin. Eihän se mitenkään onnistu koska on jo niin myöhä ja et muutenkaan jaksaisi tehdä mitään. Aamulla myös odottaa herätys silloin viideltä! Auringonotosta ei ole tietoakaan koska pääsethän vasta niin myöhään töistä, ja vaikka saisitkin ulkotöissä aurinkoa, on sinulla loppujenlopuksi työmihen rusketus t-paita rajoineen. Kun sitten viimeinkin työrupeamasi loppuu, nukut viikon putkeen ja toteat että kaikki kaverisi ovat aloittaneet omat kesätyönsä. 

Oletettu palkka:
Saat reilun tuntikorvauksen tai päälle tonnin kuulta. Saat myös pitämästäsi sairaslomasta korvaukset ja pikaisia paranemisia -lahjakorin pomoltasi.

Todellinen palkka:
Saat muutaman satasen parilta viikolta tai tonnin koko kesän puurtamisesta. Saat huudot liian pitkistä tauoista ja huonot suositukset seuraavaan työpaikkaan.


Oma kesätyöni on tällä hetkellä siis puolivälissä ja kirjoitustahti ei ole kummoinen juuri tuon väsymyksen takia. On se niin mukavaa kun kaverit on lomilla ja tekstaavat vittuillen olevansa rannalla kun itse paahdan menemään tehtaan puolella vaatevarastossa! No, enään viikko jäljellä ja palkka (huimat 300e) meneekin sitten suurimmilta osin festarilippuihin ja loput oletettavasti töiden päättymisen juhlimiseen. Tätä riemuhetkeä odotellessa...

Mökkeilystä eri mieltä

Joo kyllä täällä hengissä ollaan! Pahoittelen pienehköä taukoa, kesätyöt alko ja kiirettä pitää joka suuntaan ja mut jopa jätettiin tossa päättäreinä! Hieno tunne 7kk jälkee tulla jätetyks, mutta ei se mitään, itkut itketty ja life goes on tai jotai!

Mutta itse aiheeseen. Suomalaisille mökkeily tuntuu olevan kesän kohokohta, on se vaan niin kiva päästä sinne luonnon syleilyyn, keskelle ei mitään, sähköttömään ja vedettömään eräkopperoon! Itse olen asiasta eri mieltä ja kuullessani sanan mökkeily kahlitsen itseni käsiraudoilla patteriin ja pistän hanttiin kaikin voimin että minua ei mökille raahattaisi kuin elokuvan erokohtauksissa konsanaan. Rakastan kaupunkeja yli kaiken. En voisi elää muualla. Pidän ihmisten läheisyydestä, korkeista taloista, vesijohdoista, sähköistä, ötökättömistä asunnoista ja ilmastoinnista. 

Jos kaupungissa on kaikki mukavuudet, miksi sinne mökille hyttyshelvettiin tarvitsisi mennä? Luonnonrauhaa ja kaikkea liipalaapaa syyksi tarjotaan muttakun ei, kaikki eivät halua kokea mökkeilyn mahtavuutta. 

Juhannus on tuntunut olevan omille vanhemmilleni hyvä syy raahata minut mökille sen 17 kesää putkeen. Kuinka onkaan mukava käydä juhannussaunassa joka perinteenä on mahdoton ohittaa! Samalla kun kaivelee saunomisen jälkeen koivunlehtiä hiuksistaan joita ei millään saanut puhtaaksi kauhalla ja järvivedellä, voi samalla istua mukavasti nuotion ääreen ja saada nuo savun ihanat aromit päällensä koska jostain kumman syystä, mistä suunnasta ikinä sitten tuuleekin, se savu tulee aina luoksesi. No, ainakaan hyttyset eivät syö sinua, paitsi sinnikkäimmät yksilöt joita tuntuu olevan sinä iltana satamäärin! Kun ulkohuussireissun aika koittaa, loputkin hyttyset hyökkäävät kimppuusi, pimeässä, pahan hajuisessa huussissa samalla ku yrität epätoivoisesti nähdä ympärillesi mökkikunnossa olevalla taskulampulla, luohan se tunnelmaa!

Mökkeily on yliarvostettua. Ja yleensä ihmetellään jos joku ei pidä siitä, miksiköhän siitä ei pidetä... Toiset eivät halua kokea tuota kaikkea edellämainittua kuraa yhden päivän sisällä kun voisivat viettää aikaa kaupungeissa kotonaan ottaen vaikkapa aurinkoa (joka ei mökillä paista tunnelmaa tuovan metsän takia) tai lukien hämärässä kirjaa (mikä ei sekään mökillä luonnistu sähköjen puuttumisen takia). 

Aion nauttia tällä kertaa kaupunkilaisten juhannuksen. Kaikki läheiseni lähtevät mökille ja jään (olettettavasti kaverin kanssa) keskustaan ja vietän juhannusyön satamassa juhannuskokkoa turvallisen välimatkan päästä katsoen, itse tarvitsematta sitä väsätä ja sytyttää. Vesi- ja sähköjohtojen ympäröimänä. Mökille en astu jalallanikaan tänä kesänä.

Baarien hienoudet (?)

Kaikilla ihmisillä tulee jossain vaiheessa elämää vastaan se hieno vaihe elämässä kun täyttää 18 ja tulee Suomen lakien mukaan täysi-ikäiseksi. Tämä hieno vaihe on myös osunut omalle kohdalleni tuossa muutama kuukausi sitten ja tottakai, kuten perinteisiin niin laajasti maassamme kuuluu, pitihän sitä baariin päästä käymään! Minä kunnon kansalaisena (melkeen ainakin) en ollut alaikäisenä käynyt baareissa kuten jotkut tekevät ja tuo uusi ulottuvuus näytti säteilevän hienolta ja upealta, suorastaan kultareunuksiselta taivaanportilta.
Se ajatusmaailma on kuitenkin romuttunut tämän muutaman kuukauden aikana. Pilvilinnat vaihtuivat töniväksi, känniseksi ihmislaumaksi. Enkelit vaihtuivat ämpärikännissä ja liian korkeissa koroissa, vesirajamekkoja unohtamatta, heiluviin tyttösiin. Täydellinen biletysilmasto riitaa haastaviin ihmisiin ja niska-perse-otteella ulos lentäviin prinssi- ja prinsessa ruususiin. Sivistynyt tiskillä odottaminen öykkäröiväksi ja etuilevaksi ihmisrivistöksi, tai no oikeastaan kasaksi. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä pahemmaksi se muuttuu.
Mitä on tullut opittua? Älä helvetissä mene baariin jos siellä on jokin porukkaa vetävä tapahtuma. Älä ikinä. Ikinä. Paitsi tietysti jos haluat siihen tönivään, kaatuilevaan, öykkäröivään, juomiaan läikyttävään joukkoon ihmisiä joista jos vahingossa jotain töytäiset, saat oletettavasti avokämmenellä poskelle. Juomista on turha haaveilla, tiskille et pääse edes tunnin jonotuksella. Oletettavasti tanssilattialla (jos onnistut välttämään kaiken yllä mainitun) joku niljake tulee hinkkaamaan etumustaan sinuun. Aina yhtä mukavaa! 
Entäpä kun lähdet baarista? Lähde ennen pilkkua. Ellet välttämäti halua nähdä sitä kaatuilevaa, niin hemaisevaa neitoslaumaa joka yrittää 15 senttimetrin koroillaan kipsuttaa niitä baarin rappusia ylös. Nelivedosta tulee suosittu tässä vaiheessa iltaa! Myöskään narikkaruuhka ei ole mukavaa koettavaa, osa ihmisistä nuokkuu seinien vieruksilla kun heidän hieman selvemmät kaverinsa yrittävät onnistua onkimaan nuokkuvan kaverinsa taskusta narikkalapun ilman että saavat turpaansa koska nuokkuva kaveri luulee tulevansa ryöstetyksi. Koko homma ruuhkautuu ja ulospääsyssä kestää tunti. Joten suosittelen lämpimästi ennen pilkkua lähtemistä, vaikka siinä valomerkin aikaan.
Tuossa oikeastaan baarielämän pintaraapaisu, enempää en tähän mennessä tuota menoa ole jaksanut katsella. Terveisin, baarissa käymättä jo 1,5kk.

Kuinka mokkapalojenkin tekemisestä saa hankalaa

Nyt ei niinkään mielipideteksti tai maailman asioita pohdiskeleva teksti vaan ihan vaan kertomus minun erittäin epäonnisesta mokkapalojen väsäyshetkestä, joka höystettynä aina niin ihanien kuukausittaisten naistenvaivojen hormonisekoilulla oli melkoinen.

Olin jo muutaman päivän ajatellut että olisi mukava leipoa mokkapaloja pitkästä aikaa! Ollaan muutettu tossa just puolisen vuotta sitten ja en ollut ihan varma missä kyseinen resepti oli ja jostain todella itsepäisestä päähänpistosta minun oli pakko tehdä ne mokkapalat justiinsa sen vanhan ohjeen mukaan. No, minähän kävin kaikki loogiset paikat ensin läpi: keittiön kaikki kaapit, ei ollut siellä. Seuraavaksi olohuoneen kirjakaapin, ei ollut sielläkään. Näitä ilmiselviä paikkoja seurasi vanhempien huone, työhuone, kaikki mahdolliset kaapit ja hyllyt. Lopputuloksena en löytänyt yhden yhtä leivontaohjetta. Tässä vaiheessa vittuunnuin suunnattomasti ja soitin ehkä hieman ylireagoineena puhelun äidilleni ja kysyin ohjeiden mahdollista olinpaikkaa. Tottakai se oli se vihoviimeinen kaappi mistä en ollut tajunnut katsoa. Siellä se laatikko ohjeita oli, ylähyllyllä, katonrajassa, täpötäynnä. Jollain ihmeellä sain sen kiskottua alas rikkomatta mitään. Kun sain tämän massiivisen paperikasan käytyä läpi sen sata kertaa totesin ettei ohje ollutkaan siellä. Tässä vaiheessa sain itkupotkuraivarin. Jonka jälkeen purskahdin nauruun oman säälittävyyteni vuoksi. 
Luovutin, en löytäisi arvokasta vanhaa ohjetta joka oli ties mikä näytenumero jostain parin vuoden takaa postista löytyneenä. Päätin eksyä internetin ihmeelliseen maailmaan, kyllä sieltä vastaava ohje löytyy! No ei löytynyt. Lopulta päädyin soveltamaan varmaan kymmentä eri ohjetta. ''Ei siinä kyllä 4 kananmunaa millään voi olla, ei, vaihetaan se ton toisen ohjeen kahteen!'' ''Mitääh? Ei siinä kuorrutteessa noin paljoa tomusokeria ja kahvia voi olla! Otetaanpa tosta toisesta ohjeesta toi sopiva neljän desin tomusokerimäärä ja laitetaan kahvia kolme ruokalusikallista oman kokemuksen perusteella!''. Kun olin sitten saanut koottua tämän erittäin epäilyttävän ohjeeni, palasin keittiöön. Olin aikaisemmin katsonut suunnilleen että minulla on kaikki tarvittavat aineet. Ja vitut. Voita oli jäljellä 75 grammaa, tarvitsin sitä kolminkertaisen määrän. Kananmunien paketista ei ottanut selkoa oliko parasta ennen päivämäärä 12.5 vai 12.6, toivon että se oli jälkimmäinen vaihtoehto. Myöskään uuden uunin syvän pellin etsiminen ei osoittautunut yhtä helpoksi kuin olin kuvitellut. Se oli vielä alkuperäispakkauksessaan, keittiön perimmässä nurkassa, mistä en aiemmasta kokemuksesta oppimattomana katsonut ensimmäisenä.. 
Kaikki ainekset koottuani (kyllä, improvisoin margariinista voita) katsahdin tyytyväisenä ympärilleni ja aloin valmistamaan taikinaa. Munavaahdon saatuani aikaiseksi katsahdin kauhuissani kahvinkeitintä. Tuo laite pitäisi saada toimimaan että homma toimisi. Tottakai sen laitteen käyttö ei ollut helpoimmasta päästä. Mikäpä nyt ikinä keittiössä olisi osaltani yksinkertaista ja helppoa! Ja kyllä, en osaa käyttää kahvinkeitintä. Aikani räpellettyäni koneen nappuloita ja kun mitään elonmerkkejä ei näkynyt päädyin taas raivokohtauksen partaalla soittamaan äidilleni, joka varmaan tässä vaiheessa toivoi etten paiskoisi kahvinkeitintä ikkunasta ulos. Äitini neuvoilla kahvinkeitin alkoi kun alkoikin toimimaan, käynnistysnappula oli ollut erikseen laitteen takana! Kuka vitun idiootti sijoittaa virtakytkimen kahvinkeittimen taakse? Ei riitä ymmärrys tähän loogisuuteen. 
No, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sain kuin sainkin mokkapalat tehtyä. Ne eivät edes palaneet! Ja näyttivät olevan ihan syötäviäkin, vanhemmatkin kun olivat uskaltautuneet niitä syömään. 
Tuli jälleen kerran, parin raivokohtauksen ja kadonneen kipon ja kupon jälkeen todettua että en todellakaan kuulu keittiöön. Onneksi poikaystäväni opiskelee kokiksi... Saakoon tuo hoitaa keittiön puolella tapahtuvat asiat.

Tyttöjen valtakunta

Kuten miehet jo tietävät, naisia on vaikea ymmärtää. Oikeastaan naisetkaan eivät välillä ymmärrä omaa logiikkaansa. Ajattelin että olisi mukava tuoda hieman selkoa miten homma toimii tyttöjen maailmassa (en sano naisten koska en tiedä sorrutaanko tähän lapselliseen hierarkiaan myös aikuisten piireissä). Aina ala-asteelta lukioon asti olen huomannut saman ilmiön ja se huvittaa minua suuresti.

Tässäpä siis tyttöyhteiskunnan hierarkia:

Valtakunta toimii lähes kaikissa ikäryhmissä (ala-aste, yläaste, lukio) ikävuosittain (esim. -95 syntyneet). Kouluissa se toimii peruskoulun puolella selvimmin luokittain. Välillä myös koko kaupungin laajuisesti. 

Kuningatar/kuningattaret: Yleensä heitä on vain yksi, poikkeustapauksissa kaksi (jolloin molemmat hyötyvät valtasuhteestaan mutta salaa vihaavat toisiaan ja suunnittelevat vallankaappausta toisiaan vastaan). He ovat ehdottomat valtakunnan hallitisijat, heitä vastaan kapinoivat nimitetään heti kapinallisiksi. Pitävät ympärillään prinsessalaumaa vahvistaakseen asemaansa, tosin heidän ystävyyssuhteensa ovat usein kulisseja.

Prinsessat: Kulkevat usein kuningattarien lähettyvillä, kuuluvat heidän niin sanottuun 'parempaan piiriinsä'. Usein ovat vain kulissiystäviä toisilleen säilyttääkseen asemansa.

Kamarineidot: Prinsessojen hännystelijöitä. Usein seinäkukkasia. Tekevät mitä tahansa parantaakseen asemaansa, prinsessojen tavoin. Kunnioittavat kuitenkin ylempää kastia.

Alamaiset: Joukko, jolla ei ole oikeastaan väliä. Eivät uskalla puhua mielipiteidensä puolesta koska pelkäävät joutumista kapinallisiksi. Myötäilevät ylemmän kastin toimintaa. Tekevät mitä heiltä pyydetään. Heidän joukostaan valitaan soveliaat kamarineidot, kun edellinen karkoitetaan.

Kapinalliset: Kuningattarien valtaa vastaan taistelevia. Usein yksittäisiä henkilöitä, elleivät saa alamaisia vakuutettua kuningattarien surkeudesta. Usein myös entisiä prinsessoja tai kamarineitoja jotka ovat katkeria kohtalostaan. Yleensä epäonnistuvat tavoitteissaan.

Kylähullut: Se outo, kaikkien syrjimä ja kummeksuma ihmisjoukko, jotka eivät tykkääkkään poikkeavasti mainstreamista. Pukeutuvat yleensä poikkeavasti, puhuvat outoja ja tykkäävät erikoisista asioista, kuten animesta. Myös gootit lukeutuvat tähän joukkoon.

Rikolliset: Joukko, jonka puoleen käännytään kun tarvitaan hämärän puolen apua, esim. alkoholin ostamisessa. Useimmilta heistä löytyy rikosrekisteri. Löytävät vaarallisimmat juhlat hämärimmistä paikoista.

Siinä koko valtakunta pääpiirteittäin. Joskus löytyy poikkeavia valtakuntia joissa kaikki ovat saman arvoisia, mutta heitä nimitetäänkin jo sitten hipeiksi.

Nykypäivän kauneusihanteet?

Olen tehny aiheesta jossain vaiheessa äikän puheenkin, ihan vaan kummastellakseni asiaa ääneenkin. 

Minulta on tainnut mennä tosi pahasti jotain ohi kun nykypäivänä kauniina pidetään niitä joilla on tekoripset/ripsienpidennykset (mitkälie onkaan), hiustenpidennykset/hiuslisäkkeet, geelikynnet/rakennekynnet/tekokynnet, itseruskettavapurkki käytössä aivan liian tiheään tahtiin ja ties mitkä pakkelit ja botoksit naamassa. Tuntuu että kauneuteen pyrkiminen on muuttunut sotamaalausten mestaruuskisoiksi, ''lisäkkeet vaadittuja varusteita''. Sitä näkee joka päivä kun kadulle uskaltaa vain astua ties minkänäköistä härpäkettä ja viritelmää. Milloin hiukset roikkuvat puoliksi irti päästä, milloin ripset ovat puoliksi irti, milloin kynnet ovat paksut muovilaatat timantteineen ja milloin jää arvailemaan oliko jonkin neitokaisen päälle lorahtanut purkki oranssia maalia vai vain itseruskettavaa. 

Toki hyvin hoidetut lisäkkeet tms härpäkkeet ovat jopa ihan siedettävää katsottavaa ja kyseisille neidoille pisteet siitä! Paljonkohan siihen sitä rahaa sitten kuluukaan... Ainiin, isi maksaa. 

Sitten on myös ikuisuuskysymys: laiha vai lihava? Miten olisi kultainen keskitie? On hyvä, että nykyään ei ihannoida enään niin paljon anorektisen laihoja malleja kuin ennen, mutta en kyllä sanoisi että se toinenkaan ääripää, lihavuus, on itse täydellisyys. Miltä näyttäisi jos koko maapallon väestö olisi lihavaa ja ihannepaino olisi +100kg? Todella kaunista, tai sitten ei. Eipä myöskään kovin terveellistä. Mikä ongelma siinä on että ei voi vain ihannoida sitä normipainoa? Ei riitä ymmärrys tähänkään.

Tuntuu että nykyaikana ulkonäkökriteerit aina vain pahenevat, pitää näyttää siltä kuin muut, olla laiha (tai sitten läski), oranssi-ihoinen hiuslisäke- tekoripsihirviö. Jos ei halua olla massaa niin on vain yksinkertaisesti toivottoman out. Nyky-yhteiskunta haluaa painaa ihmiset samaan muottiin. Klooniyhteiskunta, täältä tullaan!

Ainiin, lisätkää vielä sopiva asukokonaisuus: bombshell-liivit, tarpeeksi avoin paita ja kokoa liian tiukat housut niin paketti on valmis!

Alkulöpinät [x] done

Blogin lähtöidea? Hmm, kaiketi halu kirjoittaa provosoivia tekstejä. Myönnän olevani Let's fake it- blogin lukija ja minua on jo pitkän aikaa kutkuttanut idea tehdä samantyyppinen blogi, koska yksinkertaisesti rakastan tuoda mielipiteeni esille provosoivasti. 
Oikeastaan halusin kirjoittaa jotain blogia, ennen se oli kynsiblogi, mutta se lopahti suunnilleen vuosi sitten. Massateiniblogitsydeemi taas ei ole ollenkaan oma juttuni koska ne oikeastaan vaan ärsyttävät, mutta kyllä myös huvittavat. Joten päädyin tekstiblogiin, ja ei, en halunnut kirjoittaa mitään kuolettavan tylsää koska kukaan ei sellaisia lue. Joten tässä sitä ollaan, kokeilemassa mitä tästäkin tulee. 
Minulla on jo monia teksti-ideoita päässäni, ja suurin osa niistä on aika pessimistiseltä kannalta katsottuja. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisin pesunkestävä pessimisti vaan itseasiassa pyrin optimistisuuteen (ja nyt ei kyllä puhuta mistään mielenrauhaan ja lähelle luontoa pyrkimisestä). Joskus on vain tarve ilmaista niitä negatiivisiakin asioita ja tämä on paras tapa tehdä niin. 
Kuten jo blogin otsikon alla lukee, en pyri loukkaamaan ketään blogillani. Itsepähän päätätte luetteko vaiko ette. Ja kyllä, tiedän että provosoivat tekstit saattavat aiheuttaa pienen raivokohtauksen partaalle pääsyn, mutta siinä vaiheessa kannattaa vain vetää syvään henkeä ja painaa sitä kivaa rastia siellä oikeassa yläkulmassa. Tai toki voi jättää kommentin, mutta asiattomat kommentit poistan samantien ja äärimmäisyyksiin meneviin rageviesteihin en edes vaivaudu vastaamaan. 
Päätin myös kirjoittaa blogia omalla nimelläni ja naamallani, mitä sitä turhaan anonyyminä netissä heilumaan kun kaiken voi tehdä omalla nimellä. Eipä kukaan tule aukomaan päätään siitä kuinka kirjoittaja ei uskalla näyttää naamaansa.

Itsestäni sen verran, että olen tosiaan 18-vuotias naisenalku Etelä-Suomesta, käyn lukiota, perheeni on normaali ydinperhe, seurustelen, harrastan kuvista ja omaan vahvat mielipiteet monista asioista. 
Ja en jaksaisi mielelläni kuunnella blogissani vittuilua.
Eipä tässä muuta, kiitokset jos jaksoit lukea loppuun.

Ps. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla